Kun tapahtumat ovat liian kivuliaita meille kohdata, asioiden kieltäminen astuu yleensä kuvaan. Mutta tämän hetkisen pandemian aikana on erittäin tärkeää, että pystymme kohtaamaan totuuden.

Tänä päivänä on erittäin vaikeaa kuvitella, että kukaan voisi väittää tämän hetkistä koronavirusta (SARS-CoV-2) vaarattomaksi tai, että jotkut olisivat immuuneja sille. Mutta silti tätä tapahtuu valitettavasti edelleenkin; Pidetään koronabileitä, pakkaudutaan puistoihin ja luontopoluille, mennään ihmettelemään porukalla Uudenmaanrajalle tai käydään kokeilemassa, jos sieltä vaikka pääsisi ajelemaan mökeille, rullalautaillaan joukolla keskellä kaupunkia tai ollaan leikkikentällä isolla porukalla eri perheiden kesken. Ajatellaan, että eihän tämä koske meitä. Totuus on kuitenkin se, että sosiaaliset interaktiot voivat levittää COVID-19:sta. Tieteellinen näyttö osoittaa, että sosiaalinen distanssi on tällä hetkellä paras keino taistella viruksen leviämistä vastaan sekä pitää terveydenhuoltokapasiteetti toimintakykyisenä pandemian aikana. Viranomaisten, ministerien ja jopa Suomen tasavallan presidentin vakavista määräyksistä/kehotuksista huolimatta sosiaalisia kontakteja jatketaan muiden kanssa, vaikka se lisää riskiä viruksen leviämisestä. Miksi ihmiset käyttäytyvät näin?

© Laura Kotila | valtioneuvoston kanslia

Kieltämisen psykologia

Syy tämänkaltaiseen totuuden denialismiin löytyy psykologiasta ja osittain kulttuurista. Ihmisellä on ikään kuin epärealistinen optimismin harha. Se perustuu taipumukseen sivuuttaa uhka ja nähdä itsensä voittamattomana verrattuna tavallisiin ihmisiin.

Amerikan psykologinen yhdistys määrittelee kieltämisen psykologiseksi puolustautumiseksi kipeitä asioita, ajatuksia ja tapahtumia kohtaan. Kieltämisellä ihminen pyrkii ratkaisemaan emotionaalisia konflikteja tai vähentämään ahdistuneisuutta. Kieltäminen voi myös kuulua lapsen normaaliin kehitykseen tietyssä elämän vaiheessa, jolloin se auttaa lasta selviytymään sietämättömistä tunne ryöpyistä ja ajatuksista.

Denialismi voi olla tervettä hetken aikaa kriisin alkuvaiheessa, jolloin alamme sopeutua tulevaan, kohtaamaan pelot ja vaarat, mutta vain vähän aikaa, jonka jälkeen asia on hyväksyttävä ja alettava toimia kriisin mukaisella vakavuudella ja ohjeistuksilla.

Vaarallisten ajanjaksojen aikana me käynnistämme lapsuuden psykologisia puolustusmekanismeja kuten voittamattomuuden tunteen, oman suuruuden tunteen sekä kieltämisen. Olemme myös saattaneet kuulla erilaisia puolustuskommentteja: esimerkiksi joku menee täpötäydelle lenkkipolulle juoksemaan tai salille treenaamaan ja toteaa että ”kun olen erinomaisessa fyysisessä kunnossa, niin korona ei kosketa minua, enkä voi sairastua siihen”. Tai jollain loppui ystävyyssuhde kaveriinsa, kun ei suostunut tulemaan hänen häihinsä, jotka pidettiin korona-aikana. Evidenssi nimenomaan sanoo, että virus leviää sosiaalisissa tapahtumissa ja että niitä on syytä välttää.

Ihmiset kokoontuvat juhlimaan isolla porukalla välittämättä hallituksen ja viranomaisten ohjeistuksista

 

Kieltäminen voi olla myös merkki avuttomuudesta ja toivottomuudesta. Se voi olla joillekin ainoa keino taistella epävarmaa ja ylitsepääsemätöntä tilannetta vastaan, kuten COVID-19.

On tärkeää myös saada toivoa paremmasta, puhua peloista ja suruista toisten ihmisten kanssa. Tämä helpottaa myös denialistia ja johtaa lopulta aikaansaavaan sekä huolelliseen käytökseen. Varotoimet, joita me nyt noudatamme ovat todellisia ja välttämättömiä. Tämä on jo historiasta opittu, että näin pitää toimia. Tämä on selviytymistaistelu, josta me tulemme selviytymään.

 

Mutta ensimmäiseksi meidän on hyväksyttävä se, että täällä on jotain, josta meidän on selviydyttävä. Eikä niin, että tämä kriisi ei kosketa minua.